Suomalainen pääomasijoitusrahasto UB Forest Industry Green Growth Fund (UB FIGG) sijoitti Nordtreatin biopohjaisten palosuojausteknologioiden kehittämiseen ja niiden skaalaamiseen maailmanmarkkinoille. Yhteisenä tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen suomalaisten bioteknologiainnovaatioiden avulla.
Kesäkuussa 2024 metsä- ja biopohjaisen teollisuuden ratkaisuihin keskittyvä pääomasijoitusrahasto UB FIGG ja saksalainen, yli 3 miljardin euron liikevaihtoa tekevä erikoiskemikaalikonserni ALTANA tekivät yhdessä merkittävän sijoituksen Nordtreatin biopohjaisten palosuoja-aineiden kehityksen vauhdittamiseksi.
Tiivis yhteistyö vastuullisuutta painottavien, kestävyystekijöitä edistävien sijoitusrahastojen kanssa vahvistaa Nordtreatin osaamista, innovointia ja asemaa biopohjaisten palosuojakemikaalien edelläkävijänä. ESG-asioiden hyvä hoito ja jatkuva kehittäminen ovat kuuluneet jo pitkään Nordtreatin yrityskulttuuriin.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen tarvitsee ajureita
UB FIGG on erikoistunut tekemään sijoituksia kestävään ja resurssitehokkaaseen metsä- ja biopohjaiseen teollisuuteen. “Taustalla on metsäteollisuuden tuoteportfoliomuutos, jonka rahastomme perustaneet kokeneet metsäteollisuusekspertit näkivät olevan tulossa”, United Bankersin vastuullisuusjohtaja Hanna Värttö kertoo. “Tällainen tuoteportfolion muutos on tapahtunut metsäteollisuuden historiassa karkeasti 70 vuoden välein. Muutoksen onnistuminen vaatii tälläkin kertaa merkittävän määrän alaan erikoistunutta kasvurahoitusta”.
“Yksi tärkeistä tavoitteistamme on osaltamme varmistaa uusien metsä- ja biopohjaisten tuotteiden ylösajo ja kaupallistaminen. Samalla haemme sijoittajillemme maksimaalista tuottoa ympäristöarvoista tinkimättä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on olennainen osa strategiaamme.”
Hanna Värttö, vastuullisuusjohtaja United Bankers
UB FIGG sijoittaa kasvuyhtiöihin, jotka ovat keskittyneet muovien ja muiden fossiilisiin raaka-aineisiin perustuvien materiaalien korvaamiseen, puun ja maatalouden raaka-ainesivuvirtojen jalostusarvon nostamiseen ja tehokkaampaan käyttöön sekä näiden raaka-aineiden laajempaan käyttöön erilaisissa väli- ja loppukäyttökohteissa.
Suurin osa UB FIGG:n kohdeyhtiöistä tarjoaa uusia ratkaisuja, joiden avulla voidaan edesauttaa ilmastonmuutoksen hillintää, fossiilisten raaka-aineiden korvaamista ja kiertotalouden edistämistä, kuten myös Nordtreatin tapauksessa. Todennettu ympäristötekijöiden edistäminen on tärkeä myyntivaltti, kun siirrytään kestävän kehityksen mukaiseen rakentamiseen.
Biopohjainen palosuojaus lisää puurakentamisen hyötyjä ympäristönäkökulmasta
Puurakentaminen ja biokemikaalit ovat kaksi UB FIGGin kolmesta pääfokustoimialasta. Nordtreat on hyvin keskeisesti rahaston sijoitusfokuksessa, koska se edistää entistä kestävämpää puurakentamista biopohjaisilla palosuojaratkaisuillaan.
“Nordtreatin biopohjaiset palosuoja-aineet ovat uniikkeja omalla toimialallaan. Uskomme, että rakennusalalla tullaan näkemään kestävää kehitystä painottavia regulaatioita, jotka suosivat Nordtreatin ratkaisuja ja tulevat siksi vauhdittamaan myyntiä.”
Hanna Värttö, vastuullisuusjohtaja United Bankers
UB FIGGissä nähtiin, että nyt oli hyvä hetki sijoittaa eurooppalaisen rakennusalan vihreää siirtymää edistävään yhtiöön, jolla on ”future-proof” tuote. ALTANAn vahva osallistuminen kanssasijoittajana Nordtreatin kehittämiseen lisäsi sijoituskohteen houkuttavuutta.
Vastuullista liiketoimintaa kehitetään yhdessä
Nordtreatilla tiivis yhteistyö sijoittajakumppanien kanssa nähdään kokonaisvaltaisena kehitysloikkana – sekä innovaatioiden että yhä vastuullisemman liiketoiminnan mahdollistajana.
“UB FIGG:n mukaantulo tuo yhtiöömme lisää vahvaa metsäteollisuuden toimialaosaamista. Lisäksi olemme erityisen ylpeitä siitä, että nyt jo kahdella Nordtreatin suurimmista omistajista on selkeitä kestävyystekijöihin liittyviä tavoitteita. Tämä kertoo luottamuksesta missioomme ja innovaatioidemme vaikutukseen ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Näiden sijoitusten ja tiiviin yhteistyön avulla voimme osaltamme vauhdittaa puun laajamittaista käyttöä tulevaisuuden rakennusmateriaalina ja samalla viedä kemian innovaatioita jatkuvasti eteenpäin.”
Outi Kallio, Nordtreatin toimitusjohtaja
Hanna Värttö kertoo, että vastuullisuusasioiden osalta yhteistyö riippuu kohdeyhtiön tilanteesta ja tavoitteista. Yhtiöitä voidaan tukea esimerkiksi ilmastoasioihin tai ihmisoikeuksien huomioimiseen liittyvässä työssä.
Kullekin kohdeyhtiölle luodaan tavoitteet ja suunnitelmat, joita tullaan sijoituksen aikana edistämään. Kohdeyhtiöt voivat hyödyntää UB FIGG:n tiimin kokemusta vastuullisuusasioiden käytännön edistämisestä, seurannan työkaluista ja mittareista sekä käytännön implementoinnista.
UB FIGG on myös aktiivinen toimija portfolioyhtiöidensä hallituksissa. “Osallistumme strategiatyöhön syvällisesti ja tarjoamme tiimistämme corporate governance -osaamisen lisäksi sopivinta toimialaosaamista, oli kyse sitten esimerkiksi uuden tehtaan rakennusprojektista, kansainvälisen myynnin kehittämisestä tai laajan toimialaverkostomme kontaktien välittämisestä asiakas- tai toimittajarajapintaan”, Hanna Värttö kertoo.
UB FIGG onkin nimittänyt Sampsa Auvisen Nordtreatin hallitukseen. Hän toimii mm. Euroopan puutuoteteollisuusjärjestön hallituksen puheenjohtajana ja UB FIGG -rahaston Advisory Boardin puheenjohtajana. Lisäksi hän on Euroopan Sahateollisuusjärjestön kunniapuheenjohtaja.